Tuloksena suurnais/mieselokuva, jonka puuduttava tekotaiteellinen tyyli on perin omituinen tulkinta Britannian ensimmäisestä naispääministeristä, joka konservatiivina olisi ehkä arvostanut perinteistä draamankaarta yhtä paljon kuin katsojakin.
Suurin osa - lähes kolme viidesosaa elokuvan pituudesta menee hukkaan politiikasta vetäytyneen Margaretin dementia houreisiin, tehden takaumia vain lyhyeksi aikaa pitkän poliittisen uran tehneen tahtonaisen menneisyyteen. Noista "Thatcherin ajan" flashbackeistä ei ehdi muodostua sellaisia vahvoja draaman elementtejä kuin ne voisivat parhaimmillaan toimia ja kuljettaa tarinaa vahvasti eteenpäin. Sivuun jää monia potentiaalisia teemoja, kuten Brittein ensimmäisen naisparlamentaarikon tie pääministeriksi miesten maailmassa, kuin myös hänen ajamansa uusliberaali politiikkansa, jota moni aikalainen joko vihasi tai rakasti. Tuntuu myös että ohjaajalla on ollut vaikeuksia mahduttaa kaikki materiaali kahteen tuntiin, joten kohtauksia on jouduttu leikkaamaan juuri sieltä väärästä päästä.
Meryl Streep ähky
Meryl Streep on elokuvassa näkyvimmässä pääroolissaan kuin koskaan, ja se jos mikä tässä elokuvassa näkyykin. Merylin Thatcher runsaassa elehtiväisyydessään on aiheuttaa melkein ähkyn, mikä johtunee pitkälti pitkistä dementiaosuuksista. Streep tuntuu myös kanssanäyttelijöidensä keskellä jotenkin irtonaiselta ja Alusta alkaen on ollut myös arveluttavaa miten amerikkalainen Streep onnistuu näyttelemään brittiä, siinä tosin onnistuu nuorta Margaretia näytellyt aidon kaunis Alexandra Roach, jolta voinee odottaa hyviä rooleja jatkossakin.