Captain America (USA 2011)

Uusimman tekniikan tuotua mahdolliseksi toteuttaa mitä mielikuvituksellisempia miljöitä hahmoineen toisella vuosituhannella . Ensimmäisenä efekti-ilotulituksen aloittivat Taru Sormusten Herrasta kaltaiset fantasiaooperat. Pian myöhemmin mukaan tulivat myös sarjakuvien elokuvatulkinnat. Kymmenluvulle tultua on ruutujen sankareiden tähdittämiä elokuvia ilmestynyt laaja skaala Spidermanista Watchmeniin. Aiheiden loputtua on kaivettu Marvelin arkistohyllystä kellastunut Kapteeni Amerikkan lehti, jonka sivuilla taisteluhenkeä toisen maailmansodan ajan Yhdysvalloissa nostattaa natseja vastaan tricolorin väreissä taisteleva supersotilas.

Hintelä poika Brooklynistä  (Chris Evans) haluasi kovasti päästä ruotuun, mutta ei heikon fyysisen olemuksensa vuoksi tule päässeeksi jalosta tahdostaan ja monista yrityksistään huolimatta. Kunnes sattumalta natseja Saksasta Yhdysvaltoihin paennut tiedemies värvää tämän koehenkilöksi tieteelliseen kokeeseen, jossa hänestä pumpataan supersotilas jonka kunnolla läpäisisi kutsunnot vähintäänkin parhaimmalla A-kelpoisuudella. Saamistaan voimista huolimatta hän kuitenkin joutuu aseettomiin viihdytysjoukkoihin, mutta lopulta sotilasyleisön pilkkahuutoihin turhautunut kapu lähtee omatoimiselle salaiselle tehtävälle rintamalinjojen taakse, jossa pahisnatsi "punakallo" suunnittelee uutta maailmanjärjestystään.

Tietenkin on mukavaa että sarjakuvan vanhuksillekin nostetaan hattua, mutta käsikirjoituksen olisi voinnut laatia hieman enemmän enemmän tavalliselle yleisölle ystävälliseksi kuin tosifaneja helliväksi plotiksi josta ymmärtää vain asiaan perehtyneet. Kliseinen juoni ei tehnyt kovin paljon kunniaa sille kaikelle visuaaliselle panostukselle, mutta silti lavasteet ja puvustus loivat rakoilemattoman ajankuvan. Montaaseilla hypittiin monesti käänteestä toiseen, jota käytettiin elokuvan kaksi tuntiseen kestoon nähden paljon.

Harry Potter and the Deathly Hallows part 2.

Viimeisen Potterin myötä aikuistuneet lapsinäyttelijät hyvästelevät heidät vartuttaneen ja epäilemättä koko myöhempää näyttelijän uraa leimaavan elokuvasarjan hahmoineen. Jotain kyllästymistä roolihahmoihin oli kuitenkin aistittavissa, ehkä nuoret näyttelijät ovatkin kasvaneet yli muoteistaan ja kaipaavat haasteita. Etenkin herkät ja tunteelliset kohtaukset näyttivät teennäisiltä.

Tehosteiden loisto näkyi lähinnä suurpiirteisenä, ehkä tapahtumien mahtipontisuudesta johtuen, mutta sitäkin upeampina. Yksityiskohtiin ei sen sijaan oltu panostettu yhtä kiitettävästi.

Kahteen osaan jaettut kaksi viimeistä elokuvaa ovat ehkä kaikista kirjauskollisimpia, olihan siinä peräti 800-sivua. Ehkä parempi olisi ollut sisällyttää nuo kaikki sivut tiivistäen yhteen osaan, koska toisessa osassa ei ollut enää kaikkea sitä jännitystä mitä ensimmäisessä ladattiin ja pohjustettiin seuraavaan. Tietenkin jos katsoo molemmat peräkkäin, mutta paremminkin editoituna yhteen.  

Noin Potter-sarjan päätyttyä parhaimmaksi taitaa mielestäni jäädä vain 'Azkabanin Vanki' - hyvä käsikirjoitus ja hyvällä maulla toteutetut tehosteet.

Sucker Punch (2011)

En yleensä tee sitä että menisin katsomaan monet murska-arviot saannutta leffaa, mutta joidenkin kohdalla mieli taipuu lopulta ostamaan lippua. Visuaalisesti näyttävä ja eeppinen videopelimäisesti "tasoihin" jaettu ja toiminnan täyteinen elokuva toistuvine nousu ja lasku vaiheineen teki siitä lopulta varsin tasaisen ja ennalta-arvattavan. Elokuvan tyttönerginen ja ohjaaja/käsikirjoittajan feministiseksikin luonnehtima sanoma kääntyi helposti juuri siksi seksismiksi ja esineellistämiseksi jota vastaan se yrittää mukamas taistella. 


Aika yllättävä veto odotetun kulttisarjakuvan Watchmenin filmiksi kääntäneeltä ohjaaja Zack Snyderilta. Saa nähdä jäikö tämä visionäärin kokeilevaksi hudiksi seuraavan Superman filmatisoinnin välissä. Tuskinpa, kyllä vahva luottamus ja arvostus Snyderia kohtaan visuaalisena taiturina säilyy, toisin kuin omaan käsikirjoitustaitoon. 


Ainakin käsikirjoitusta voi kiittää kaavojen rikkomisesta, olihan se jaettu neljäksi tasoksi, perinteisen draamankaariasettelun sijasta. Olisi voinnut vain keksiä toimintajaksojen väliin enemmän hahmojen taustoitusta ja selittää ne siirtymät fantasiatoimintajaksoihin järkevämmin, koska niiden toistuvuuteen alkoi jo hiukan kyllästymään. 


Naisnäyttelijöiden suoritukset jäivät maneerinomaisiksi, eivätkä ikävä kyllä nouseet miessivuosaajien kuten veteraaninäyttelijä Scott Glennin ja vahvan suorituksen tehneen latinohurmurin Oscar Isaacin tasolle.