Just a Gigolo (1979)

Ohjaus: David Hemmings

Berliini ensimmäisen maailmansodan jälkeen (1920-luku). Jätti-inflaatio ja massatyöttömyys. Työtön preussilaisupseeri (David Bowie) löytää itselleen toimeentuloa 'julkisenpojan' töistä, mikä ei ole tavatonta siellä missä naiset tekevät lisätienestejä öisten kabareitten esiintyjinä. 'Gigoloita' johtavana paronittarena nähdään viimeisen roolinsa elokuvassa esittänyt Marlene Dietrich, hän laulaa jopa elokuvan tunnusmusiikin. Marlenelle elokuva oli tavallaan kuin 'paluu juurille', hän itse aikanaan 1920-luvun Berliinissä lämmitteli näyttelijän uraansa kabaretesiintyjänä. David Bowielle elokuva sattui aikana jolloin hän oli Berliinissä irrottautumassa huumeista ja työstämässä kolmea 'Berliini-trilogiana' tunnettuja levyjä, kuten 'Low'(1977), 'Heroes' (1977) ja 'Lodger' (1979).

Bowie näytteli todella elegantisti, mutta ehkä hiukan maneerinomaisesti.

Coco avant Chanel (Ranska 2009)

Aiemmin syksyllä ilmestynyt 'Coco Chanel & Igor Stravinski' jatkoi tavallaan tarinaa johon 'Coco avant Chanel' päättyy.

Ohjaus: Anne Fontaine

"Who's seen Coco in The Tracadero?"

Eletään 1900-luvun alkua, 'belle epoque'ta, aikaa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Mutta naiset pukeutuvat edelleenkin edellisen vuosisadan mukaisissa kahlehtivissa vaatteissa. Vaatteissa joissa ei pystynyt melkein liikkumaan tai hengittämään. ..Ja 'miten noissa isoissa hatuissa pystyi edes ajattelemaan?' tuumi Gabrielle 'Coco' Chanel(Audrey Tautou). Tämä käytännöllisyyden etsiminen naisten asuihin tulee esille elokuvassa aina kun Chanel on kosketuksissa kankaan kanssa, vaikka elokuva antaakin Cocosta enemmän kuvaa ihmisenä, kuin muotisuunnittelijana. Vaatteiden sijaan elokuvan keskiössä on köyhän vaatturin ja cabaret-laulajan sinnittely miesten dominoimassa maailmassa. Tosin parempaa ja taloudellisesti varmempaa elämää tarjoaa asettuminen varakkaan miehen suojiin - vaikka ajoittain Cocon on vaikea sietää työtätekemätöntä vain hevosia ja jockeyta harrastavaa paroni Étienne Balsania (Benoit Poelvoorde). Kaikista aliarvioivista katseista huolimatta hän saa asiakkaakseen naisia paronin seurapiiristä. Samaan aikaan Balsanin kartanolla päiviään viettävälle Gabreille 'Coco' Chanelin ja brittiläisen kapteeni Arthur 'Boy' Capelin (Alessandro Nivola) välille kehkeytyy muotisuunnittelijan myöhempään elämään ja suunnittelemiin pukuihin vaikuttanut suhde.

Elokuvan draaman kulku etenee aaltoilevasti ja miellyttävästi. Ajankuva on hienosti luotu. Erityisesti repliikit ovat hyvin aikalaismaisia. Coco ja Boy olivat söpö pari. Epäilin Tautouta liian tyttömäiseksi Chanelin kaltaisen vahvan naisen rooliin, mutta jonkinlaisesta nuoresta naisesta hänkin varttui. Audreyn hahmo on hillitty ja enemmänkin etsimässä itsestään vahvuutta olla itsenäinen nainen, kuin alkuperäinen henkilö. Elokuvassa miehet ottavat hiukan liian suuren ylivallan. Ehkä se oli reaaliteetti myös Chanelille, 'siedettäköön naista alentavaa käytöstä, kunhan on katto pään yllä ja lämmin ateria ja vuode'. Tämä on jotain aivan muuta kuin millaisena menestyvää muotitaloa luotsaavan Chanelin on tottunut näkemään. Jotain todella omituista on miten ensimmäinen maailman sota ohitetaan täydellisesti - silloin kun miehet olivat rintamalla naiset halusivat pukeutua kuin he itse - ei niin kuin heidän miehensä halusivat, mikä kasvatti Chanelin menestystä, kohti voitokasta 1920-lukua.